Keräsin kesän aikana listaa kirjoista, mitä luen heti kun ehdin. Eilen löysin vihdoin mun kirjastokortin ja kävin ratsaamassa NLA:n valikoiman (pettymys - usee kiva lainas tai, kumma kyllä, täällä kotikyläni kirjastossa, jonka aukioloajat taas ei opiskelijan aikatauluun natsaa, itku). Tuulen viemää on ikuisuusprojekti, tyyliin vuodessa 20 sivua, mut toi vuoden 1951 painos näyttää nätiltä yöpöydällä.
Löysin myös 40-luvun Dorian Grayni ja ah, se tupakan tuoksu niillä kellastuneilla sivuilla!
Sydämessäni on tyhjä aukko historian jäljiltä. En enää jaksa keskittyä opiskelemaan tekstejä, joissa ei törmää Wienin kongressiin. Huhhuh. Pitänee siirtää tota maanista muinaisten sattumusten opiskeluintooni espanjaan. Tai mielummin ranskaan, sekin on melko ihanaa aika ajoin.
Huomen loskasäiden tervetuliaiset, sunnuntai ja valkoviiniä, maanantaina Helsingin harmauteen, odottaen parin viikon päässä siintävää bussimatkaani Poriin.
